keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Saarikoski ja uusi Manner

Luin Helsingin Sanomista Paperi T:n post-alfa-runokokoelman arvion ja sen jälkeen Nyt.fi:n kummallisen ironisen fiilistelyn post-alfasta, Elmeri Terhon Muistaks ku jotain mut sit ei mitään -kokoelmasta ja niiden kirjoittajista. Tekstin alussa mainittiin myös Erkka Filanderin uusi Torso. Näitä ennen olin tietysti lukenut myös HS:n arvostelun Johannes Ekholmin Rakkaus niinku -romaanista. Sitten mun mieleeni tuli Miki Liukkonen ja Saarikoski, josta matka jatkui sujuvasti Pentti Saarikoskeen.

Tässä kohtaa ihmettelin jo, miksi nuori suomalainen mies on sukupolvensa ääni ja miksi "erityisesti nuorten miesten runous" on in. Miksi nuoria miehiä verrataan? Miksi miehiä verrataan? Miksei naisia verrata menneisiin runoilijoihin? Verrataanko? Miksei naisia verrata vaikka Eeva-Liisa Manneriin?

En tarkoita älyllistä vertaamista: "Kirjoittajan runot ovat mannermaisen tiiviitä." Tarkoitan sellaista "tässä on uusi Eeva-Liisa Manner" -puhetta. Tässä kohtaa ajatuksiani halusin kirjoittaa miehiä ihannoivasta kirjallisuus- ja kulttuurimaailmasta. Siinä maailmassa räppäri kirjoittaa miehisyyttä kelailevan runokokoelman, jonka 2500 kpl:n ensipainos myydään nopeasti loppuun. Hän hyötyy siitä, että on valkoinen mies valkoisten miesten maailmassa (ja musastaan).

No joo. Tottahan se on. Ongelmaksi muodostui kuitenkin Eeva-Liisa Manner ja Pentti Saarikoski. Suurimmaksi osaksi Saarikoskeen viitataan, koska se on helsinkiläisen ja suomalaisen taidemaailman myyttinen hahmo. Sillä ei ole tekemistä Saarikosken tekstien kanssa, vaan sen kanssa, että se ryyppäs ja paskoi housuihinsa, senkin tonttu. Moni tuntee Saarikosken maineen mutta ei hänen tekstejään.

Ryyppäsiköhän Eeva-Liisa Manner? Ei ehkä, ehkä oli niin kiire hoitaa lapsia ja keittää kahvia. Mieskirjailijoiden puolustukseksi on sanottava, että eipä muihin taideta viitata sillä tavalla kuin Pentti Saarikoskeen. "Uusi Haavikko! Nykypäivän Leino! 2010-luvun Kivi!" Jos näin joskus kuitenkin tapahtuu, yhtymäkohta on yleensä kirjoituksessa. Saarikosken juoppo nero -kultti taas nostaa Saarikosken ja sen, jota häneen verrataan, ihmeelliseksi miehen olemassaolon ja taiteen selittäjäksi.

Sitten voi vielä kysyä, että miksi miehistä luodaan tällaisia nerohahmoja eikä naisista? Lapsena ja teininä ajattelin, että pojat on coolimpia, koska ne nyt vain on, niin on tarkoitettu. Ei paljon kiinnostanu näpertää rusettien ja huulipunan kanssa. Onneksi ymmärsin pian, että ei!: jako ja järjestys ovat keinotekoiset.

Saarikoskeen verrataan, koska se oli juoppo nero mies. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti