Mä en lue sarjakuvia. Mikään periaatteellinen kysymys se ei mulle oo (paitsi Aku Ankka on tyhmä enkä muista oppineeni sieltä mitään), ei vaan tuu luettua. Joskus teininä luin. Haaveilin pitkään sarjakuvien tekemisestä mut en tehnyt niitä. Haaveilin kans Oriveden opiston sarjislinjasta. En hakenut, kun ajattelin että hävettäis ihan pirusti. Onneks ei niin paljon hävetä kirjotella kaikenlaista hölmöä.
Katsoin Areenasta Suomalaisia sarjakuvataiteilijoita -sarjaa. Suurimman vaikutuksen teki pätkä Roope Erosesta ja sarjis Koiran kakkaa (Huuda huuda 2011). Arvoisa puolisoni lainasi mulle Koiran kakkaan kirjastosta, koska ehkä arvasi etten itse siihen asti yltäisi kuitenkaan. Tarina alkaa, kun eräs koira näkee lehdessä ilmoituksen "Etsitään kakkaajaa korkeatasoiseen sarjakuvaan." ja innostuu niin että purskauttaa kahvit lehdelle. Seuraa kakkaa ja kakkavitsejä ja ufosieppausmusiikkia ja metasarjakuvaa. Jostain syystä yleisö ei niin sarjiksesta ilahdu.
Digailin tosi paljon sekä tyhmästä kakkausaiheesta että pötkelömäisistä koirista ja staattisesta ja hassunvärisestä piirrosjäljestä. Sarjis on paikoittain ällö. Paljon nauratti. Hyvät jäykät tekstit, noi koirat ei oo kaikkein sujuvimpia supliikkihaukkuja. Lisäksi esittelin tän mun siskolle kun oltiin kalliolla juomassa viiniä ja se luki koko sarjiksen ja suosittelee sitä kaikille!
Roope Eronen: Koiran kakkaa
Huuda huuda 2011
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti